Hukkakauran torjunta on jatkuvaa työtä.

Hukkakaura itää sekä syksyllä että keväällä, vaikka suurin osa siemenistä itää keväällä. Siemenet ovat yllättävän säilyviä ja ne voivat pysyä elinkelpoisina maaperässä pitkiä aikoja, jopa 10 vuotta koskemattomassa maassa ja 4–5 vuotta viljellyssä maassa. Pahimmat ongelmat esiintyvät jatkuvassa viljanviljelyssä, jossa ei käytetä välikasveilla (kumina, öljykasvit, herneet, pavut yms.) mahdollisia torjunta-aineita. Syysvehnän satoa hukkakaura voi vähentää jopa 1 tonni/ha ja kevätviljoissa noin puolet tästä.

Hyvä viljelykierto ja tarkkailu sekä torjunta tarvittaessa auttavat vähentämään hukkakauraa. Jos pellon tiedetään olevan pahasti saastunut, käytä silloin suositeltuja hukkakauran torjunta-aineita ohjeiden mukaan.

Kun torjutaan hukkakauraa, niin samalla ajokerralla voidaan torjua yleisimpiä leveälehtisiä viljapellon rikkoja, kun on varmistettu, että tankkiseokset ovat mahdollisia. Tankkiseoksissa on kaksi puolta eli fysikaalinen sekoittuvuus sekä hukkakauratehon säilyminen. Nämä kummatkin ehdot olisi syytä täyttyä. Tällaista aineiden testaustoimintaa tehdään jatkuvasti.

Tuoreimmat testaukset ovat osoittaneet, että Duplosan D voidaan sekoittaa Axial-hukkakaura-aineen kanssa. Seos onnistuu fysikaalisesti ja Axialin teho säilyy hukkakauraa vastaan.

Duplosan D:n käyttömäärä on seoksessa vähintään 0,8 l/ha. Ota huomioon myös muut tuotteiden etiketeissä olevat ruiskutusohjeet.